perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kesäloma

Moi!


Taas on kuukausi vierähtänyt, tänään tasan tarkkaan neljä kuukautta tänne saapumisesta. Tänään alkoi vihdoinkin kauan odotettu kesäloma, joka kestää viitisen viikkoa. Muilla mun koulun oppilailla on sen aikana kaksi viikkoa oppitunteja, mihin mun ei tarvitse mennä. En kuitenkaan säästy loman aikana kouluun menemiseltä, sillä lentopallon treenit on melkein joka päivä, joskus jopa aikaisemmin kuin normaali koulupäivä olisi. Kesälomaksi mulla on treenien lisäksi suunnitelmissa kavereiden kanssa hengailua, muutama yö toisessa isäntäperheessä, leiri ja matka host-äidin kanssa Okinawaan. Toivottavasti tulee myös useampi blogi kirjoitettua.
Kesäkuun lopussa mentiin siis lentokentälle vastaan uusia vaihtareita, jotka viettävät täällä kuukauden japania opiskellen. Jännitettiin tosi paljon heidän puolesta, kun tiedettiin itse miltä tuntuu astua ulos lentokentän matkatavarahihnalta, nähdä AFS-lipun heiluvan ihmisjoukon yllä ja sieltä spotata oma isäntäperheensä. Seuraavana päivänä vietettiin heidän tervetuliaisjuhlaa/belgialaisen Lean läksiäisiä. Oli todella hauskaa, kun me täällä 4kk olleet vaihtarit (minä, Julia, Ailen ja ruotsalainen Adam) sekä Lea saatiin juontaa koko juhla japaniksi. Aluksi kaikki vaihtarit esittelivät itsensä hostperheidensä kanssa, sitten syötiin ruokia, joita kaikki olivat tuoneet nyyttikestien periaatteella, ja lopuksi leikittiin ja pelattiin. Juhlan jälkeen Ailen ja Julia tulivat meille illaksi. Seuraava tiistai olikin vähän erilainen, kun sain kokea ensimmäisen taifuunini. Koulu oli peruttu kokonaan ja kotona laitettiin ikkunoiden ja ovien eteen suojat suojaamaan tuulelta. Oli vähän ahdistavaa olla vain sisällä, kun ulos ei nähnyt laisinkaan suojien takia, kuuli vain tuulen ulvonnan. Aamupäivällä ei kuitenkaan tuulut vielä kovin, satoi vain kaatamalla, ja kävin host-isän kanssa ruokaostoksilla ja lähettämässä paketin japanilaisia herkkuja Suomeen. Keskiviikkona ja torstaina oli normaalit koulupäivät, mutta perjantaina lounaan jälkeen ilmoitettiin, että rankkasateen takia loppupäivän tunnit oli peruttu. Illalla Julia tuli meille yöksi, ja häntä hakiessamme suurempi autotie oli aivan tukossa sateen vuoksi ja pienempien katujen viereiset ojat tulvivat vedestä. Vähän jännitettiin siinä illalla, pääsekö Lea seuraavan päivänä laisinkaan lentokentälle ja palaamaan kotiinsa, kun lentokentälle vievä tie oli suljettu. Lauantaina tie oli kuitenkin avattu ja lähdimme kaikki yhdessä saattamaan Leaa. Illalla Julia ja Ailen tulivat molemmat meille yöksi, ja meidän leffareissu suunnitelmat menivät pilalle, kun elokuvateatterin sisälle oli tulvinut vettä. Sunnuntaina mentiin yhdessä Fukuokaan shoppailemaan, temppelille ja katsomaan Yamakasa-festivaalia.
Seuraavan viikon lauantaina mun koululla oli vaihto-oppilaiden tervetuliaisjuhla, jossa leikittiin, syötiin, esiteltiin vaihtarit sekä kuunneltiin esitelmiä, joista yksi oli minun Suomi-esitelmä! Sain myös juhlan ajan pitää ensimmäistä kertaa päälläni yuukataa, josta ei valitettavasti ole kuvaa. Sunnuntaina lähdettiin aamulla seitsemän aikoihin juna-asemalle päämääränä AFS:n kesäleiri. Leiri oli kaksi päivää (maanantaina oli meren päivän takia koulusta vapaata), ja sen aikana mm. tehtiin erilaisia aktiviteetteja, esiteltiin omat maamme ja nautittiin toisten seurasta. 
Tänään on siis mun ensimmäinen päivä kesälomaa ja ollaan lähdössä muiden vaihtareitten ja isäntäperheiden kanssa bussilla vuorelle, jossa vietetään päivä grillaten ja polskien uima-altaassa. Uiminen kuulostaa tässä helteessä niin houkuttelevalta, ja oon onneksi päässyt koulussa jo muutaman kerran liikuntatunnilla pulahtamaan veteen. Päivisin on +30°〜+35°, ja yön aikana ei ole +25° kylmempää😁.




Riisipelto

Adam, Julia, Lea, minä ja Ailen


Lentokentällä sanomassa hyvästit Lealle

Soomen- nuudeleita kesätyylillä: jääpalojen kera


Ensimmäinen itse tehty annos yakisobaa 

Yamakasa- festivaali


Mun Suomi-esitelmä AFS-leirillä


Tervetuliaisjuhla koululla. Itse istun vasemmassa reunassa päälläni sininen yuukata.


👋